Blogi

Fiksuja hinnoittelustrategioita pienille hotelleille ja toimijoille

Jotta saat hotellinpitäjänä parhaan mahdollisen tuoton huonevarauksistasi, hinnoittelustrategiasi on oltava kestävä. Hotellin hintojen määrittely saattaa suoraan vaikuttaa lopulliseen suorituskykyyn ja maineeseen markkinoilla.

Hinnoittelustrategian muotoilu

Hintojen laskeminen saattaa aluksi herättää kiinnostusta kiinteistöäsi kohtaan niiden vieraiden osalta, joille hinnalla on vaikutusta - tämä ei kuitenkaan ole kestävä strategia, sillä hinnanalennukset harvoin tehostavat tuottoa lisäämällä varausastetta pitkällä aikavälillä.

Jotta hinnoittelu auttaisi tuoton lisäämisessä, on pyrittävä toimimaan säästeliäästi myös toimintakulujen kanssa. Kaikella, mitä on tehtävissä esimerkiksi kolmannen osapuolen verkkomatkatoimistojen välityspalkkioiden pienentämiseksi, on suora myönteinen vaikutus tuottoon.

Hinnan lisäksi sinun on siis huomioitava myös jakelutiet, joiden kautta asiakas saa teihin yhteyden.

Jakeluteiden arviointi

Varausteitä, kuten sivustonne ja verkkomatkatoimistot, on syytä tarkkailla säännöllisesti ja vertailla niiden kuluja niiden tuottamiin tuloihin.

Muuttuvien ja kiinteiden kulujen hallinnoinnilla osana yrityksen pyörittämistä saattaa olla valtava vaikutus saavutettavaan tuottoon. Ottakaa siis suurin hyöty irti niistä jakeluteistä, jotka maksavat teille vähiten ja synnyttävät eniten voittoa.

Jokaisella jakelutiellä verkossa pitäisi olla eri rooli hotellinne markkinointikokonaisuudessa sen sijaan, että luottaisitte vain yhteen ainoaan. Verkkomatkatoimistoista saattaa esimerkiksi olla apua hetkellisesti, mutta ajan mittaan ne saattavat osoittautua kalliiksi taktiikaksi.

Teidän pitää selvittää, paljonko liiketoimintaa saatte suoraan oman sivustonne kautta. Suorat varaukset maksavat teille lopuksi vähemmän, ansaitsette enemmän ja saatte mahdollisuuden olla suoraan yhteydessä vieraaseen, jolloin voitte luoda suhdettanne.

Asiakkaina kysymme aina saman kysymyksen riippumatta siitä, mitä olemme ostamassa: “onko tämä paras mahdollinen hinta?”. Joskus saatat hotellinpitäjänä huomata päätyväsi tilanteeseen, että tien toisella puolella on kilpailija. Teillä saattaa olla jopa samanlainen hinnoittelu, mutta se mikä erottaa teidät ja saa asiakkaan palaamaan luoksenne uudelleen, on kokemus.

Suoran varauskanavan kautta saapuvat vieraat tarjoavat mahdollisuuden saada käsityksen vieraiden erityisistä tarpeista ja luoda heidän ja hotellinne välille tunnesidettä.

Tällöin seuraavalla kerralla tämä tunneside saattaa suojata teitä kilpailulta, vaikka tien toisella puolella sijaitseva hotelli olisikin halvempi - mahtava vieraskokemus luo uskollisuutta.

Hyvin jäsennelty hinnoittelustrategia voi kasvattaa markkinaosuuttanne ja tuoton potentiaalia. Väärä hinnoittelustrategia sen sijaan saattaa johtaa päinvastaiseen tilanteeseen, jolloin jäätte kilpailussa jälkeen.

Hinnoittelustrategiassa määritetään huoneiden hintojen asettamisen prosessi niin, että hotellinne tuotto tiettynä ajankohtana on mahdollisimman hyvä. Toisin sanoen, myytte saatavilla olevia huoneita saavuttamalla korkeimman mahdollisen hinnan.

Hinnoittelu voi olla dynaamista ja vaatii muutoksia kysynnän, paikallisen kilpailun ja kausiluonteisuuden mukaan.
Seuraavaksi muutama ehdotus siitä, miten hinnoittelustrategiaa kannattaa lähestyä, jotta varaustahti ja markkinaosuus kohentuvat ja niiden seurauksena toivon mukaan myös tuotto kasvaa.

Älä ole ahne

Jos olette kaupungin ainoa majoituspaikka ja tulossa on suuri tapahtuma, jolloin huoneillenne on kysyntää, tämän pitäisi näkyä myös pyytämissänne hinnoissa. On kuitenkin tärkeä varmistaa, että hinnat eivät eroa normaalista liian paljon. Valitse kohtuullinen hintataso äläkä ole liian ahne.

Luo liiketoimintaanne pohjimmiltaan pitkää aikaväliä ajatellen - hanki uskollisia ja tyytyväisiä vieraita, jotka haluavat tukea liiketoimintaanne myös silloin, kun kysyntä on pienempää.

Selkeän hinnoittelustrategian valinta huoneen perushinnaksi auttaa voimistamaan arvokäsitystänne asiakkaille.

Markkinoilla kilpaileminen

Aseta vaatimattomimman huoneenne hinnaksi markkinoiden halvin hinta ja hinnoittele muut huoneet suurin piirtein samoihin hintoihin kuin kilpailijoiden perushuoneiden hinnat, mikäli haluat saada jalansijaa markkinoilla.

Jos sen sijaan tavoitteenanne on saavuttaa markkinoilla korkeampi asema, etsi paikallinen kilpailija ja laita yhden huoneen hinta samaksi kuin heillä sekä toisen huoneen hinta hieman korkeammaksi.

Hintatason strateginen muokkaaminen vastaamaan muita kertoo asiakkaille miten hinnoittelette itsenne, jolloin teillä on mahdollisuus myydä asiakkaille kalliimpia huoneita, jotka sisältävät lisämukavuuksia, joilla oikeutetaan ero hinnassa.

Kampanjat

Tarjoa suoran varauksen tekeville vieraille alennuskoodi, jolloin kannustat asiakkaita suosittelemaan ystävilleen ja sukulaisilleen yöpymistä majoituspaikassasi.

Lemmikkiystävällisyys voi olla hyvinkin vierasystävällistä. Avaamalla ovenne lemmikeille teillä on mahdollisuus houkutella eri segmentin asiakkaita ja veloittaa hieman enemmän lisäpalveluista.

Saamalla vieraan pidentämään yöpymistään työasioiden jälkeen vapaa-ajalleen tarjoamalla alennusta, kun ensimmäisistä öistä on maksettu normihinta, saattaa tehostaa varausastetta ja luoda mahdollisuuden lisätuottoihin.

Varaaminen suoraan

Majoituspaikan läsnäololla verkossa on suora vaikutus asiakastyytyväisyyteen. Koska asiakkaat saavat ensimmäiset hotelleihin liittyvät tiedot verkosta, majoituspaikkojen omistajat eivät enää voi sivuuttaa integroidun verkkovarausjärjestelmän tarvetta voidakseen kontrolloida majapaikkaa koskevaa varauskokemusta.

Varauksen tekemisen suoraan omien sivujen kautta on oltava yhtä helppoa kuin verkkomatkatoimiston kautta, jotta käyttäjä voi luottaa siihen, että varaus sujui ongelmitta.

Happybooking on ennen kaikkea kiinteistönhallintajärjestelmä. Tämä tarkoittaa että saat apua tylsän ylläpitotyön kanssa ja tehtäviä automatisoidaan, jolloin sinulle jää enemmän aikaa keskittyä liikevoiton kasvattamiseen. Keskimäärin asiakkaat saavat takaisin käyttöönsä jopa 10 tuntia viikossa - mieti, mitä tällä lisäajalla voisi tehdä!

Happybooking on aina keskittynyt luomaan käyttäjäystävällisen varausjärjestelmän, jonka avulla kiinteistöjen omistajat kykenevät parantamaan kokonaisvaltaista suorituskykyä ja luomaan enemmän liikevoittoa sekä pienentämään kuluja antamalla vieraille mahdollisuuden tehdä varauksen suoraan sen sijaan, että välissä olisi kolmas osapuoli.

Vieraileva bloggaajamme on John Kennedy. John on vieraanvaraisuusalan konsultti, joka on omistautunut auttamaan tuoton kasvattamisessa markkinoinnin, liikevaihdon hallinnoinnin ja tehokkaan toiminnan kautta. www.kennedyandersson.com

Kuvalähde: www.pixabay.com

 


Kiinnostuitko meistä ja haluat tietää enemmän? Syötä sähköpostiosoitteesi alle niin otamme yhteyttä!

Asiakkaitamme

Angel Logo CompleteBath -lodge -castle -hotel -restaurant (1)Exford HostelGasthaus _pyorealogo

Ota yhteyttä henkilökohtaista esittelyä varten.